Kuka Matkatar?




Tervetuloa Nauran auringolle -blogiini!

Olen värejä rakastava ikuinen esteetikko ja innostuja. Pidän erityisesti kaikenlaisesta käsillä tekemisestä ja kouluttauduin aikoinaan muotoilijaksi. Alan töitä en ole paljon tehnyt, vaan olen aina ollut avoin monenlaisille haasteille. Jos töitä ei ole, on enemmän aikaa harrasteluun ja muuhun mukavaan.

Harrastan kulloisenkin inspiksen mukaan mm. lukemista, maalaamista ja valokuvausta, tuunailuja, kirppiksillä kiertelyä, vaeltelua luonnossa...Intohimonani on tutkia vanhoja hylättyjä rakennuksia ja erikoisia paikkoja. Pidän myös taidenäyttelyissä kiertämisestä ja niistäkin saattaa blogiin tulla ajoittain postauksia.
Innostun helposti kokeilemaan uusia juttuja myös kurssien kautta, kuten esim. mosaiikkia, betonivalua, melontaa ym... 

Kuntoilua harrastan myös kun sille päälle satun. Kaikenlainen terveysintoilu on aina kuulunut elämääni ja se näkyy ajoittain blogissani mm. makealakkoina, juoksuhaasteina tai terveysresepteinä. Tähän tietysti vastapainoksi olen aikamoinen herkkusuu...




Aloitin bloggaamisen  keväällä 2011 nähdessäni ensi kertaa tyttärieni omat suloiset blogit, joita he olivat pitäneet jo vuosia. Blogini pääaiheeksi on muutamassa vuodessa muotoutunut arki ja eläminen sekä Suomessa että Barcelonassa. Kahden kulttuurin välimaastossa elämisessä on hyviä että huonoja puolia. Vaikka se aiheuttaa välillä haasteita, on ihanaa saada nauttia molempien maiden parhaat palat.

Löysimme mieheni kanssa asunnon Katalonian pääkaupungista vuonna 2010 ja olemme remontoineet ja sisustaneet sitä hissukseen. Pyrimme asumaan talvet Espanjan leudossa ilmastossa ja keväisin lennämme takaisin Suomeen omalle rakkaalle Keltaiselle tuvallemme, jossa myös remonttia aina riittää. Pidämme miehen kanssa muutenkin matkustelusta kovasti, joten päivittyy blogi välillä muualtakin kuin Espanjasta tai Suomesta. 

Kuvat blogiin otan pääasiassa Nikon D610-järkkärilläni, osittain myös Sonyn pokkarilla (tai  hätätapauksessa kännykällä). Käsittelen kuvia aina ennen julkaisemista vähän Photoshopissa. (Osa kuvista saattaa olla lainattu myös netistä, mutta siitä mainitsen erikseen.) On kivaa itsekin huomata miten blogi on auttanut valokuvausinnostuksen lisääntymisessä ja huomaan kehittyväni koko ajan!

Perheeseeni kuuluu mies, sekä jo aikuiset lapsemme; kaksi tytärtäni sekä mieheni tytär ja poika. Ja tietenkin heidän koirulinsa, jotka aika ajoin vilahtavat kuvissa! Lokakuussa 2015 hankimme ihan oman chihuahuan Sirin ja sen kehitystä ja mukana seikkailemista löytyy myös postauksista ajoittain.

  Blogini löydät myös: Facebookista  Instagramista sekä Pinterestistä. 



Welcome to "Laughing with the sun" -Blog!


I am an eternal aestete  and I love colors, painting and photography. I am a designer by profession, but my work situation changes. 

I got excited about blogging at spring 2011 when I first saw the blogs of my daughters. I decided to start a blog of my own and I chose for my main topic my life in Barcelona and in Finland. Photos for the blog I take with my Nikon D610-camera, sometimes with my compact Sony. (Some of the photos are borrowed from the web.) 

My husband bought an apartement in Barcelona 2010 and we have made there a lot of renovations. At the moment we live in Barcelona at wintertime and come back to Finland in the spring!

My family consists of my husband and our 4 grown up children. They also have sweet dogs that time to time appear in my photos!




5 kommenttia:

Tiffany kirjoitti...

Wow, you've done so much traveling...how exciting!

Anonyymi kirjoitti...

Hi traveller i am in Austria tomorrow guess who....:)
and all the best for you and u traveller mates

Matkatar kirjoitti...

Anonyymi: Hi! Have a nice trip to Austria!

Anonyymi kirjoitti...

Hi back from Austria grazy 6 days first in a cloud nothing to see maybe 15 metres, second day snowing and last days sun is shining degrees -10- +15...
first time a long off piste slope. I think 3-4 kilometers fantastic.
In a Off piste there is so quiet so quiet and snow it is so amazing
All the Best to both off you and dog Ofcourse

Matkatar kirjoitti...

Anonyymi: Sounds like an adventure! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...